Seuraava herääminen, puoli kahdeksalta oli jo paljon helpompi. Louteessaan korpilammen rannalla hänen tietoisuuteensa rävähti heti iloisuus tästä hetkestä; nyt oli asiat niinkuin pitikin. Kylläpä tuntui nyt mielessä hyvältä. Tämä oli oikea paikka ja oleminen hänelle.
Tosin kroppa vaati hieman huomiota, sillä eipä mies nyt enää "ampaise ylös vuoteeltaan". Piti asetella itseään, monella tapaa korjata olemisessaan jotakin kohtaa. Eikä sitä oikeastaan ollut kiire minnekään. Parempi ensin kaikessa rauhassa vartin verran kipristellä makuupussissa ja samalla hengittää oviaukosta raikasta aamuilmaa.
Sitten hän asettui kyljelleen, katseli lampea ja oli pitkään ajatuksettomassa tilassa. Lammen rannalla oli suopursua, pieni laakea kallio ja kallion reunuksilla mäntyjä. Hänen louteensa oli kallion takana männikössä, missä oli muutama tasainen kohta.
Valon määrä lisääntyi vähitellen.
Ilma oli tyyni, pakkasta oli varmaan nyt pari astetta iltaista enemmän.
Hän loikoili vielä vartin verran, muisteli mukavia ja naureskeli hieman itselleen; kuinka oli tällekin reissulle lähtenyt niin hätäisesti ja puutteellisin varustein. Kotona hän oli vain työntänyt reppuun pari isoa pussakkaa aikaisemmilta reissuilta jääneitä ruokia. Bussissakin oli pitänyt kahta muovikassia kantaa kun eivät ostokset enään olleet reppuun mahtuneet.
Lopulta mieleen syntyi pieni tunnusteleva ajatus.... Josko tästä nousisi... Muutaman epäröinnin jälkeen ajatus kasvoi nopeasti valmiiksi teoksi.
Kengät jalkaan ja ulos. Sillä äkkiä oli mieli läheiselle suolle; olisiko siellä jo talven ensi kouraisu käynyt puraisemessa mukavan jäisen pinnan kulkijan poljettavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Wuff !