Hän oli suon laidalta ottanut lyhyen seipään, jolla pystyi tunnustelemaan sulakohtia. Kun hän sulki kouransa seipään ympärille, hän muisti, kuinka oli muutamaa kuukautta aikaisemmin eräässä kämpässä sanonut uudelle tuttavalle käsipäivät.
Ja tällä miehellä oli ollut niin vahvat ja isot kourat, ettei hän muistanut koskaan aikaisemmin sellaisia nähneensä. Eivätkä sellaiset kourat varmaan entisaikaan olleet mitenkään erikoista maaseudulla. Siellä ihmiset todella käyttivät käsiään; kantoivat puita, sahasivat, käyttelivät kirvestä, olivat jatkuvasti jossakin työntouhussa. Ja nimenomaan sellaisessa työssä, joka vaati voimia. Ja niissä töissä kroppa kehittyi jo pienestä pitäen.
Tämä mies oli ollut jostakin kunnasta Helsingistä länteen, retki-ihmisiä, ja varmaan oli jonkinlaisia puutöitä tehnyt. Ei tullut kysyttyä. Ja puristus oli ollut ystävällinen, mies vaatimaton ja rauhallinen. Hän oli ollut varmaan 60-70 vuotias. Niitä miehiä, joissa ikä ja ulkonaolo näkyivät. Mies oli tainnut silloin enimmäkseen puhua ja ihmetellä tuttujaan, joita ei enää kämpällä näkynyt.
Ja entisaikaan merimiehillä oli varmaan myös ollut tuollaiset kourat. Ei laivan mastoissa muuten olisi pärjännyt. Ja merimiehet olivat varmaan myös tuollaisia lyhyitä ja vahvarakenteisia.
Ei nykyajan kaupunkilaisilla ollut tarvetta tuollaisiin kouriin. Miehen kouriin. Se kehitys oli tapahtunut puolentoista sukupolven aikana. Ei olisi naisista enää ämpärivesien kantoon tai avantopyykkiin eikä miehistä metsätöihin.
Ja hän itse; hoikka poika. Itse hän klapinsa pilkkoi vaikka harvoin puita kaatoi, itse piti kirvesvartta. Hän korvasi voiman jäntevyydellä. Ja hyvin hänen kouransa kirvesvarteen sopi.
Mutta mahtoivat ne kirvesvarretkin olla nyt sovitettu näiden uusien käsimittojen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Wuff !